Iltaa,
| .jpg) | 
| Ao Nangin satama | 
| .jpg) | 
| Satunnaisia saaria | 
    Tänään aamusella lava-taksi tuli hakemaan ja vei satamaan. Tarkoitus oli jättää Ao Nang nyt muutamaks päiväks, ja käväistä Koh Phi Phillä. Koh Phi Phi tuli erityisen tunnetuksi Leonardo Di Caprion leffasta The Beach. Elokuva kuvattiin täällä.
.jpg)
   Mutta niin, satama oli täynnä lössiä, kaikki lähössä Phi Phille. Matkan piti kestää tunti, mutta lopulta aikaa kuluikin kolme. Suuri osa Phi Phille tulijoista oli nuoria reppureissaajia, mutta löytyi joukosta vanhuksiakin.
.jpg)
   Phi Phille tultaessa pitää maksaa 20bth/hlö, joka kuulemma käytetään saaren jätevedenpuhdistamoiden ja muun siisteyden ylläpitoon. Tiedä sitten, mihin rahat lopulta päätyy, mutta kyllä saari on todella siistin oloinen ja vedet kristallinkirkkaat. Merivesi on täällä ainakin yhtä kirkasta, mitä saarikierroksella Wäiskin ja Juhon kanssa ollessamme n. 2kk sitten Koh Lantan suunnalla. Palella ei täällä uidessakaan tarvitse, sillä merivesikin on about 30 asteista. Phi Phin The aktiviteetit onkin sukellus/snorklaus/melonta yms., kaikki mikä liittyy mereen.
| .jpg) | 
| Phi Phin laiturilta | 
   Saarella ei muuten ole autoja, skootteritkin harvinaisia. Porukka kävelee tai vikurtelee polkupyörällä. Ja tosiaankin vikurtelee. Paikallisten ajaessa Jopon ja BMX-pyörän risteytyksen tyylisellä pyörällä vastaan, uskoisi heidän olevan ainakin 2 promillen humalassa tai että ajoreissu on ensimmäinen ilman apupyöriä. Sen verran siksakkia vetävät.
   Phi Phin hintataso on aika paljon korkeampi, mitä useammissa paikoissa Thaimaassa. Perusankeet mörskät ilmastoinnilla on lähes poikkeuksetta 1200-1500bth/yö. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä löysin hyvän huoneen hintaan 850bth/yö.
| .jpg) | 
| Siesta-aika | 
Iiihana kissapallero <3
VastaaPoistaEikös tämä Phi Phi ollut sitä seutua,jonne tsunami iski oikein höngyllä vai muistanko väärin? Näkyikö mitään merkkejä siitä ajasta. TR
VastaaPoistaJoo tänne se melko kovaa iski
PoistaIhanat maisemat täälläkin kuten Krabilla.Osaavatkohan paikalliset nähdä samoin? TT
VastaaPoista