Hyvää iltaa,
Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen. En ole kehannut enää näitä "turhia välipäivityksiä" tehä sen enempää, sillä viimepäivät Ao Nangissa oli ihan peruschillailua. Mahataudin jälkeen oon pystynyt ny vähän treenailemaankin.
Mutta eilen matka taas jatkui. Suuntana oli jälleen kerran Bangkok. Majoituin tällä kertaa vähän eri puolelle kaupunkia, pikkasen tasokkaampaan mestaan. Tosin tää mesta on niin syrjässä kaikesta, että vaihtanen lähipäivinä tuttuun ja turvalliseen New Joeen Khao San Roadille. Muuten ei mitään valittamista, mutta lähimpään ravintolaan tai 7-eleveniin on yli kilometrin matka. Ei kehtaa meikäläisen syömätahdilla lähtee kävelemään joka kerta sinne asti. Muutenkaan tässä osassa kaupunkia ei ole mitään, joten en kehtaa viimeisiä viikkoja reissusta käyttää vain polskimalla jossain hevonkuusessa katon uima-altaassa, tai kävelemällä joitain tyhjiä, rähjäisiä katuja.
Mut eniwei, suunnitelmat on taas muuttuneet vähän. Jätän Laosin nimittäin väliin. En kehtaa lähtee enää raahautumaan muihin maihin, ja Laosissa ei meikäläistä oikein muut paikat kiinnostanut kuin Vang Vieng. Niimpä kävin tännään Bangkokin Immigration Officesta hakemassa pari lisäpäivää mun passiin. Thaimaassahan saa olla 30 päivää ilman viisumia, ja päivät rupes menee meitsin passissa uhkaavasti umpeen.
Tän lähes kolmen kuukauden aikana on tullut nähtyä aika monta kuntosalia, sali-immeinen ku oon. Mut täältä Bangkokista löytyi voittaja. Elikkäs mestan nimi on Power Zone Gym. Salin omistaa muuan herra Khun Sitthi Charoenrith, IFBB-World Champion -kehonrakentaja. Eli mikään jumppailusali ei todellakaan oo kyseessä, vaan helkkarin hyvin varusteltu, ILMASTOITU, tositreenaajien sali. Itse mestarikin oli salilla paikalla ku kävin tänään treenaamassa. Kyllä oli pattia paidan alla. Oli just joittenki pukumiesten kanssa hieromassa bisneksiä, takanaan kaapit notkollaan isoja pystejä vuosien varrelta.
Tänään iltaisella treffasin vanhojen ja muutaman uuden tutun kanssa tutussa shisha-baarissa Khao Sanin tuntumassa, jossa aikoinaan myös Wäiskin ja Juhon kanssa tuli istuttua.
kohta himatsuun takas t. jupe
VastaaPoista