Eilen oli siis Loy Krathong -festivaalin, valon juhlan, päivä. Täällä Pattiksellakin juhlat on iso juttu. Kävin illalla rannalla, jossa oli väkeä kuin havunneulasia kuusessa. Porukka lähetti taivaalle leijumaan pienoiskuumailmapallon tyylisiä lyhtyjä. Vaikka lyhtyhommat on suositumpia vähemmän turistisoituneissa paikoissa, näkyi täälläkin taivaalla reippaasti yli sata lyhtyä, ja koko ajan lisää oli nousemassa. Myös ilotulituksia ampuivat. Toinen juhlaan liittyvä toimi lentävien lyhtyjen lisäksi on laittaa pieni kynttiläseppele mereen/jokeen, joita kanssa täällä näkyi kelluvan.
Festivaalin ympärille on tänne Pattayan rannalle pykäisty neljä päivää kestävät katumarkkinat. Kojuja riittää miltei koko rannan pituudelta. Hinnat täällä katumarkkinoilla on naurettavan alhaiset, joten paikallisetkin käyvät ostamassa roinaa. Kojuista löytyy kaikkee; hurjasti ruokaa, vaatteita, leffoja, cd-levyjä, kelloja, aurinkolaseja, vöitä yms. Yks kaveri möi kaukosäätimiäkin telkkareihin.
Mutta tänään siis viimeistä päivää Pattiksella. Huomen matka jatkuu taas etiäpäin. Tänään (taas) peruschilli päivä. Treenailua, paikkojen kiertelyä, thaihierontaa, lihakeiton ja ruisleivän syömistä yms. Tuli rannallakin loikoiltua aurinkotuoleissa. Tais olla muuten eka kerta tällä reissulla, kun rannalla aurinkotuolissa istun.
Blogin kävijämäärä ylitti muuten 10 000. Not bad, vai mitä?
Hi! My name is Niko. I'm travelling around the South-East Asia, primarily Thailand, Vietnam and Laos.
torstai 29. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Synttäripirskeet
![]() |
| Puree...ei pure... |
![]() |
| Pattaya yöllä |
Itse juhlinta illalla oli sit aika leppoisata. Alkuun mentiin tuttavaporukassa thaihierontaan. Tällä kertaa kaks typyä tuli hieroo mua. Kyllä synttärisankarin kelpas. Hieronnan jälkeen mentiin sit syömään hienoon ravintolalaivaan. Eli pikavene nappas meidät satamasta kyytiin ja ajeltiin sit läheiselle laivalle. Paikka oli fiini ja sapuskat kalliita. Mutta hyvät oli sapuskat. Mahat täynnä käytiin sit kiertelee vähä musiikkibaareja, joissa bändit soitteli. Yhessä baarissa bändi muuten vetäs meikäläiselle "Happy Birthday"-biisin. Sen jälkeen olikin jo aika lähtee nukkumaan.
.jpg)
Tänä päivänä taas tietenkin treenausta. Treenattiin porukassa yhen 75v-brittijäbän kanssa. Aika kovassa tikissä oli ikäisekseen. Mut päivän ohjelma olikin sit Ripley's believe it or not-museossa. Tai itse museoon ei vielä tällä kertaa menty, mutta oheishässäkät tuli kierreltyä. Ekana vuorossa oli vahanuket, eli julkkiksista tehdyt aidon tai vähemmän aidon näköiset nuket. Paikka oli itsessään yllättävän laaja. Vahanukeksi oli muovailtu mm. Michael Jackson, Will Smith, Jackie Chan, Jet Li, Paris Hilton, Hitler, Freddy & Jason, Dracula, Frankenstein, Barack Obama, Tiger Woods, Tom Cruise, Britney Spears ja moni muu.![]() |
| Here's Johnny! |
Sen jälkeen vuorossa oli eräs hämyn oloinen valopeilitalo, jossa huoneet jatkui ties miten pitkään. Jokainen huone/taso oli toisistaan poikkeavan näköinen. Peilien ja valojen avulla luotiin erilaisia illuusioita yms. Välillä oli vähän vaikea löytää ovi seuraavaan huoneeseen. Sisälle ei kameraa saanut ottaa, joten sieltä ei kuvia tule.Psykedeelisen valopeilitalon jälkeen oli vuorossa Ripleyn kummitustalo. Eli tähän kummitustaloon oli panostettu vähän enemmän kuin esim. Linnanmäen yms. vastaaviin. Ja täällä ei menty vaunussa, vaan ite käveltiin tiettyä reittiä pitkin. Osa hirviöistä oli oikeita, maskeerattuja ihmisiä. Joten esim. kun alkuun katsoit, että arkussa makoilee joku ruumis, nii se ruumis saattoi nousta ja lähtee sun perään. Koko kierros kauhutalossa kesti about 20min. Tännekään ei valitettavasti kameraa saanu ottaa.
Mutta ei sen enempää hirviöistä, tänään 28. päivä marraskuuta täällä thaikkulassa on jonkin sortin festivaali. Eli porukka laskee jokeen tai mereen kukkia/kynttilöitä ja sit toivovat jotain. Porukka lähettää myös taivaalle lyhtyjä, pienoiskuumailmapallon tapaan.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kalat söi meikäläisen miltei elävältä
Morjesta!
Nyt muutama päivä taukoa blogissa. Viime päivät ollut ihan perus chillailua: Aamulla salille, syömistä, Pattayalla kiertelyä, musiikkibaareissa bändien kuuntelua yms. Lähes joka aterian oon nyt syöny suomalaisissa paikoissa. On se niin suomi-ruoka kuitenkin niin paljon parempaa ja tuhdimpaa, kuin thaikkujen riisikuppi-ruoat.
Tänään olikin sit erilainen päivä, päivällä hyppäsin taksin kyytihin, joka ajoi Underwater Worldiin. Eli siis sellaseen akvaariomestaan. Tosin pelkkiä kultakaloja täällä ei ollut, vaan altaissa ui mm. rauskuja, haita, meduusoja, kilpikonnia, joitain jumalattoman isoja fisuja joiden nimiä en tiiä, merihevosia yms. Homman nimi oli siis mennä 100 metriä pitkää lasitunnelia pitkin, jonka ympärillä fisut sitten uivat. Hinta ei ollut paha, joten jos joskus Pattayalle eksytte, nii käykee ihmeessä. Yhessä vaiheessa muuten eräs nälkäinen kilpikonna tarras yhtä isoa fisua evästä kiinni ja jäi siitä roikkumaan, vaikka kala kuinka lähti uimaan. Lopulta kilppari kuitenkin hellitti.
Kalahommathan ei tältä päivältä siihen jääneet, vaan illalla kävin kalajalkakylpymikäonkaan-hoidossa Pattayan yöbasaarissa. Eli päivän uuvuttamat jalat upotetaan fisualtaaseen, jossa fisut sit alkaa raivon vimmalla syödä sun jalkojas. Fisut ei onneks oo ihan piraijoiden luokkaa, joten napostelu välillä vain nipistelee, pääosin kutittaa. Kalat siis syövät kuollutta ihoa pois, eli hoidon jälkeen kintut on puhtaat ja raikkaat.
Huomennahan vietellään sit meikäläisen 19v-synttäreitä täällä. Katellaan mitä keksitään.
Nyt muutama päivä taukoa blogissa. Viime päivät ollut ihan perus chillailua: Aamulla salille, syömistä, Pattayalla kiertelyä, musiikkibaareissa bändien kuuntelua yms. Lähes joka aterian oon nyt syöny suomalaisissa paikoissa. On se niin suomi-ruoka kuitenkin niin paljon parempaa ja tuhdimpaa, kuin thaikkujen riisikuppi-ruoat.![]() |
| Mitenköhän mato-onki kestäis? |
![]() |
| Nipistellöö |
Kalahommathan ei tältä päivältä siihen jääneet, vaan illalla kävin kalajalkakylpymikäonkaan-hoidossa Pattayan yöbasaarissa. Eli päivän uuvuttamat jalat upotetaan fisualtaaseen, jossa fisut sit alkaa raivon vimmalla syödä sun jalkojas. Fisut ei onneks oo ihan piraijoiden luokkaa, joten napostelu välillä vain nipistelee, pääosin kutittaa. Kalat siis syövät kuollutta ihoa pois, eli hoidon jälkeen kintut on puhtaat ja raikkaat.Huomennahan vietellään sit meikäläisen 19v-synttäreitä täällä. Katellaan mitä keksitään.
![]() |
| Tämäkään ei mikään pienin särki |
![]() |
| Rakas meduusan perkele |
![]() |
| Sadekuuro yllätti |
perjantai 23. marraskuuta 2012
Ladyboyt Pattayan
Iltaa,
![]() |
| Walking Street |
Eilisilta Walking Streetillä oli mainio. Yks taikuri veti hurjia temppuja siin kävelykadulla, porukkaa kerääntyi ympärille tosi paljon kahtoo sen temppuja. Vaikka kuinka tarkkaan yritti seurata, miten se ne temput tekee, ei perskeles kyllä pysyny mukana. Walking Streetiltä löyty myös yks hevi/rock-baari, jossa bändi veti kyllä hienosti kaikenmaailman menevämpää musaa, kuten AC/DC:tä, Metallicaa, Queeniä yms. Tuli käytyä myös pikkuvisiiteillä muissakin baareissa, mutta niistä ei sen enempää. Kuvien otto oli näissä baareissa täällä kiellettyä.
![]() |
| Vesipuisto |
Söin vielä iltasella lihakeittoo ja ruisleipää Lassin baarissa. Kyllä suomalainen ruoka maistuu hyvältä. 90-prosenttia thaikkuruoista on riisiä, nuudelia tai keittoa, johon on ympätty pikkusen lihanpaloja ja rehuja mukaan. Mukavaa vaihtelua ollut parin päivän ajan pyttipannut, ruisleivät, karjalanpiirakat, nauravat nakit Turun sinapilla, lihapullat ja grillipihvit. Jopa hernekeittoo sais, ehkä pitää joku päivä sitäkin syödä.
![]() |
| Hurja vehje |
Mutta sit tähän päivään. Aamutreenin jälkeen tapasin tuttuja ja lähettiin Etelä-Pattayalle, Jomtien Beachin suunnalle. Käväistiin hetki pulikoimassa vesipuistossa. Makee mesta. Uskalsin jopa laskee vesiliukumäestä :D. Sen jälkeen käväisin sellasessa... en nyt osaa selittää millanen masiina kyseessä, kuva kertonee enemmän. Masiina ampaisee kyytiläiset ylös melkoista haipakkaa. Ylöspäin meno ei tuntunut niin pahalta, vaikka nopsaan sinne kiipeskin. Alas tulo oli hurja, kun thaikut jätti sen turvakaaren löysälle. Tuntu että siitä lentää ulos, kun alaspäin tultiin ilmassa. Takapuoli ei ollu penkissä kiinni. Hengissä kuitenkin selvittiin.
![]() |
| Kuvassa näkyy vasemmalla vaijerit, joita pitkin valjaiden kanssa alas tullaan |
Mutta ei siinä vielä kaikki duracell-pupuilu tältä päivältä. Käytiin samojen tuttujen kanssa viereisessä Pattaya Towerissa. Korkeutta pytingillä on 240 metriä. Läksin sit tornin huipulta sellasilla valjailla alas vaijeria pitkin. Ennen lähtöö piti allekirjoittaa paperi, että Pattaya Tower ei ole vastuussa, jos henki lähtee. Ei mikään ihan miedoin paikka korkeita paikkoja pelkäävälle, mutta meitsi selvis voittajana alas. Tarkoitus oli alunperin ottaa vaijeritykityksen aikana videota, mutta pelkäsin kameran tippuvan. Tuon aikaisemman masiinan kyydistä tuli videota otettua (vaan arvatkee kaks kertaa pystyykö lataamaan tänne...).
![]() |
| Pattaya |
Sit illalla oli vuorossa nähdä livenä thaimaalaiset superkuuluisuudet, Alcazar-shown tyttöset. Eli tää Alcazar-show on todella kuuluisa ja suosittu esitys. Nytkin oli koko paikka täynnä väkeä. Alcazar-show on musikaali-tyyppinen. Suuri vetonaula hommassa on, että tytöt ovatkin miehiä, ainakin alunperin ovat olleet. Eli kaikki ihmiset lavalla oli miehiä, mikä oli välillä hieman vaikea uskoa. No mut show oli itsessään ihan hieno. Lavasteisiin, esitykseen ja musiikkiin oli todellakin panostettu. Epäilen vaan, että jos esiintyjien tilalle laitettais normaaleja typyjä, ei esitys vetäisi läheskään samaan malliin katsojia. Vaikka esiintyisivätkin yhtä hienosti. Moni haluaa tulla pällistelemään näitä miesnaisia...naismiehiä...mitä ovatkaan. Alla muutamia kuvia esityksestä.
Ps. Tänne Pattayalle tulo ei muuten ollut ihan niin sattumanvarainen ja alkoholin huuruinen, mitä annoin olettaa viime blogipäivityksessä. Lensin 21. päivä Chiang Maista Bangkokiin ja siitä taksilla Pattijoelle. Pattiksella olin noin neljän aikoihin, eikä yhen yhtä pisaraa alkoholia tullut otettua sinä tai sitä edellisenä päivänä. Pieni vitsinpoikanen kuitenkin piristää blogia ;)

torstai 22. marraskuuta 2012
Pari muuttujaa..
Hyvää iltaa!
Tänään siis näköjään 22. päivä. Eli toissapäivänä olin Chiang Maissa, viimeistä Thaimaan iltaa juhlimassa. Tarkoitus oli lähteä sit Laosiin. Juhlat näköjään meni överiks, sillä löysin itseni sit tänä aamuna 700 kilometrin päästä Pattayan rannalta. Näköjään jo 22. päivä siis, joten yks päivä meni jossain.. Partakin näköjään hävis jonnekin eilisen aikana.
No mut eniwei, kamat oli vielä mukana, joten syömään ja majoitusta valkkaamaan. Suomalaisen omistamaan mestaan lopulta päädyin. Kävin tsekkaa Tony's Gyminkin tänään. Muuten mainio punttisali, mutta hiki meinaa tulla ku ei ilmastointia oo. Kohta Walking Street tsekkaamaan, ehkä hieman eri tunnelmissa mitä pari kuukautta sitten..
Ollaan nyt sit täällä jonkin aikaa, ku kerta tänne ollaan tultu. Katellaan mihin tuulet matkalaista jatkossa kuljettaa.

| Where am I....? Am I in Pattaya?! |
tiistai 20. marraskuuta 2012
Apinointia ja driftausta
Hyvää iltaa,
Eilinen nyrkkeilyilta oli kyllä hyvä. Matsit alkoi kaheksalta. Ekojen matsien aikaan näytti, että ei paljoa porukkaa tule, mutta pikkuhiljaa seuraavien matsien aikana porukkaa alko virtaa enemmän, ja about 3.-4. matsin kohdalla tupa oli täynnä. Aika tiukkaa tykitystä oli jotkut matsit. Rankan näköistä verrattuna normaaliin nyrkkeilyyn, kun potkivat, lyövät kyynärpäällä yms. Mikä hurjaa, niin koko neljän tunnin ajan matsien taustalla soitti sellanen bändi, jossa oli huilunsoittaja, bongorummun soittaja sekä marakassin heiluttaja. Hyvät keuhkot tartti olla sillä huilunsoittajalla. Kuulosti että se vetää miltei yhtä soittoa koko neljä tuntia.
Kuviakin tuli räpsittyä nyrkkeilyillasta rapiat 800. En nyt jaksa sen enempää selata tarkkaan, mitkä niistä on hyviä ja huonoja. Muutamia satunnaisia kuvia laitoin blogiin.
Mutta sit tähän päivään, eli tänään taas vauhdikas päivä Chiang Maissa. Aamulla punttitreenin jälkeen hyppäsin lavataksin kyytiin. Suuntana oli Drift Karting X-Centerissä. Eli siis karting-ajoa sisäradalla, mutta radan pinta oli aika liukas, joten hyvässä luisussa pystyi ajaa. Autot ei tosin hurjan tehohirmuja olleet, mutta ei vuokra-autot yleensä olekaan. Hurja tehotykki olisikin aika tappovehje niin liukkaalla pinnalla. Paikan tyypit sanoivat ajon näyttäneen ihan F1-kuskin menolta, liekö entisestä ajotaustasta selitystä moiseen..
.jpg)
Luisuttelun jälkeen oli vuorossa viereinen apina-tarha/show. Eli täällä apinat heitti vaikka sun minkälaista temppua. Pyörällä ajoa, koripalloa, muistipeliä yms. Tarkasti kyllä yks apina koreja heitti. Yhtään ei mennyt ohi, vaan jokainen heitto uppos. Toinen apina taas donkkas siihen malliin, että moni ihminen ei samalla tavalla hyppääkään. Oiskohan potentiaalia NBA:han?
Mut illalla sit vielä toinen punttitreeni, jonka jälkeen tuli testailtua thaimaalainen öljyhieronta. Verrattuna vietnamilaiseen, ottaisin vietnamilaisen, vaikkei tääkään nyt huono ollut. Jotenkin se vietnamin hieronta vaan kolahti paremmin.
Tässä vielä kuvia nyrkkeilystä sekä apina-showsta:
![]() |
| Tuomari avittaa pystyyn |
Eilinen nyrkkeilyilta oli kyllä hyvä. Matsit alkoi kaheksalta. Ekojen matsien aikaan näytti, että ei paljoa porukkaa tule, mutta pikkuhiljaa seuraavien matsien aikana porukkaa alko virtaa enemmän, ja about 3.-4. matsin kohdalla tupa oli täynnä. Aika tiukkaa tykitystä oli jotkut matsit. Rankan näköistä verrattuna normaaliin nyrkkeilyyn, kun potkivat, lyövät kyynärpäällä yms. Mikä hurjaa, niin koko neljän tunnin ajan matsien taustalla soitti sellanen bändi, jossa oli huilunsoittaja, bongorummun soittaja sekä marakassin heiluttaja. Hyvät keuhkot tartti olla sillä huilunsoittajalla. Kuulosti että se vetää miltei yhtä soittoa koko neljä tuntia.Kuviakin tuli räpsittyä nyrkkeilyillasta rapiat 800. En nyt jaksa sen enempää selata tarkkaan, mitkä niistä on hyviä ja huonoja. Muutamia satunnaisia kuvia laitoin blogiin.
![]() |
| Pikkuapina puuhissaan |
Mutta sit tähän päivään, eli tänään taas vauhdikas päivä Chiang Maissa. Aamulla punttitreenin jälkeen hyppäsin lavataksin kyytiin. Suuntana oli Drift Karting X-Centerissä. Eli siis karting-ajoa sisäradalla, mutta radan pinta oli aika liukas, joten hyvässä luisussa pystyi ajaa. Autot ei tosin hurjan tehohirmuja olleet, mutta ei vuokra-autot yleensä olekaan. Hurja tehotykki olisikin aika tappovehje niin liukkaalla pinnalla. Paikan tyypit sanoivat ajon näyttäneen ihan F1-kuskin menolta, liekö entisestä ajotaustasta selitystä moiseen...jpg)
Luisuttelun jälkeen oli vuorossa viereinen apina-tarha/show. Eli täällä apinat heitti vaikka sun minkälaista temppua. Pyörällä ajoa, koripalloa, muistipeliä yms. Tarkasti kyllä yks apina koreja heitti. Yhtään ei mennyt ohi, vaan jokainen heitto uppos. Toinen apina taas donkkas siihen malliin, että moni ihminen ei samalla tavalla hyppääkään. Oiskohan potentiaalia NBA:han?
Mut illalla sit vielä toinen punttitreeni, jonka jälkeen tuli testailtua thaimaalainen öljyhieronta. Verrattuna vietnamilaiseen, ottaisin vietnamilaisen, vaikkei tääkään nyt huono ollut. Jotenkin se vietnamin hieronta vaan kolahti paremmin.
Tässä vielä kuvia nyrkkeilystä sekä apina-showsta:
![]() |
| Ukko lentää |
![]() |
| Jonkun päänuppikin pääs näköjään kuvaan |
![]() |
| Meitsi tekemässä pystypunnerusta |
![]() |
| NBA Star |
maanantai 19. marraskuuta 2012
Super Boxing Night
Jouuu!
Tänään en syönytkään sitä perinteistä fried rice with chickeniä tai vastaavaa aamupalaks. Kävelin tohon lähellä asuvien tuttujen hotellin aulaan ja söin siellä hotla-aamiaisen. Oli pikkasen monipuolisempi mitä perus riisihöttö. Kaiken maailman lajeja oli tarjolla. Kävimpä sit vielä pulahtamassa altaassakin syönnin jälkeen.
Sit olikin aika lähtee vähä tsekkailee ite Chiang Main kaupunkia. Pari tuntia tuli kierreltyä. Kiertelyn aikana näkyi temppeleitä, hierontamestoja, guesthouseja, ravintoloita,.., eli aika perinteistä Thaimaata. Hienoja temppelit toki olivat.
Mutta sitten päivän kohokohtaan, josta tosin ei tule sen ihmeemmin vielä tän päivän blogipäivitykseen. Eli kaheksalta illalla (kohta siis) alkaa Super Boxing Night. Tän illan häppeninki on siis joku normaali nyrkkeilyillasta poikkeava, sillä esim. joka puolella kaupunkia näkee mainoksia tapahtumasta. Luvassa on kymmenen matsia, neljä tuntia tiukkaa pätkettä. Vedonlyöntiäkin voi harrastaa. Tosin aika summan mutikassa pitäis rahoja pistää, kun ei nyrkkeilijöistä tiiä yhtään. Mutta eniwei, kohta sinne, huomisen blogiin tulee sit kuvat nyrkkeilystä.
![]() |
| Vanhan liiton temppeliä |
Tänään en syönytkään sitä perinteistä fried rice with chickeniä tai vastaavaa aamupalaks. Kävelin tohon lähellä asuvien tuttujen hotellin aulaan ja söin siellä hotla-aamiaisen. Oli pikkasen monipuolisempi mitä perus riisihöttö. Kaiken maailman lajeja oli tarjolla. Kävimpä sit vielä pulahtamassa altaassakin syönnin jälkeen.
![]() |
| Temppelin kattoharjannetta |
Mutta sitten päivän kohokohtaan, josta tosin ei tule sen ihmeemmin vielä tän päivän blogipäivitykseen. Eli kaheksalta illalla (kohta siis) alkaa Super Boxing Night. Tän illan häppeninki on siis joku normaali nyrkkeilyillasta poikkeava, sillä esim. joka puolella kaupunkia näkee mainoksia tapahtumasta. Luvassa on kymmenen matsia, neljä tuntia tiukkaa pätkettä. Vedonlyöntiäkin voi harrastaa. Tosin aika summan mutikassa pitäis rahoja pistää, kun ei nyrkkeilijöistä tiiä yhtään. Mutta eniwei, kohta sinne, huomisen blogiin tulee sit kuvat nyrkkeilystä.
![]() |
| 3 Kings Monument |
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Pitkiä kauloja ja hienoja maisemia
Jou!
Tänään siis eka täys päivä Chiang Maissa. Eli aamupalan jälkeen nappasin tuk tukin ja lähin ehtii salia. Mä tiesin, että se oli sellasen ostoskeskuksen sisällä. Tosin oli niin sokkeloinen paikka, että vähän aikaa kesti, ennen ku salin löysin. Sali tosin oli viimeisen päälle hyvä. Laitteita paljon, aamulla vähän porukkaa, halpa (vähän päälle euro per päivä) ja ilmastointi.
No eniwei, treenin jälkehen oli aika lähtee päivän tripille. Eka tarkoitus oli käyä visiitillä Long neck people-heimon kylässä. Eli nää heimon jäsenet ei oo virallisesti thaimaalaisia, vaikka täällä asuvatkin. Täällä pienessä kylässä keskellä viidakkoa heimolaisia asuu noin 300. Monella heistä ei oo henkilöllisyyskorttia tai vastaavaa. Mistä sit tää nimitys Long neck tulee, niin jo pienenä tytöille laitetaan kaulan ympärille kultaisia rinkuloita, joita sitten vuosien varrella lisätään. Rinkulat pakottaa kaulaa kasvamaan pitemmäks. Kylässä vanhimpian naisten kaulat oli kyllä aika hurjan näköisiä. Koska monellakaan ei ole henkilöllisyyspapereita, eivät he voi tehdä töitä. Siispä monet naiset viettävätkin päivänsä kylässä tehden ruokaa tai kutoen vaatteita yms. Kaulan pidentäminen tuo kuulemma hyvää onnea. Eli mitä pidempi kaula, sitä parempi onni. Tiedä sitten, mutta kukin taaplaa tyylillään.
Pitkäkaulaisten ystävien jälkeen pyrimme korkeuksiin. Eli taksi lähti huristelee Doi Suthep-nimisellä vuorella olevalle temppelille. Korkeutta vuorella on yli puoltoista kilometriä. Ei siis Everestin vertainen, mutta suhteellisen jylhä esitys kuitenkin. Kiemurtelevia teitä pitkin matka huipulle kesti puolisen tuntia. Paikan päällä oli jonkin sortin iso puutarha-alue, jossa kasvoi vaikka minkälaista yrttiä ja rehua. Myös muutamia pyhiä rakennuksia oli puutarhan yhteydessä. Tää paikka oli todellakin rauhallinen. Miltei äänen ääntäkään ei kuulunut mistään.
Puutarhan läpi koluamisen jälkehen oli itse temppelin vuoro. Eli tää temppeli (Wat Phrathat Doi Suthep) on Chiang Main temppeli nro.1. Ainakin paikallisille. Tosin hienojen maisemien (ja miks ei hienon temppelialueenkin) vuoksi myös paljon turisteja alueella pyöri. Alueella oli paljon temppelialueille tyypillisiä kultaiseksi maalattuja koristeellisia rakennuksia, buddha-patsaita ja muita veistoksia.
Söin muuten suhteellisen hooceetä chiliä. Tosin todella pienen määrän. Eli tää chili oli rouhittua ja kuivattua. Chiliä ei saa iholle laittaa, sillä kuulemma iho ärsyyntyy kovin siitä. Kait mahalaukku ja suun limakalvot on sitten erilaista, että ne ei kärsi samalla mitalla.
Pitihän sitä vielä sit illemmalla viiden tunnin tripin jälkeen käyä toisen kerran treenaamassa. Vaan eipähän niin pahasti näivety..
Loput kuvista taas jonona lopussa. Vaikea/turha niitä ruveta väkisin änkäämään tekstin sekaan. Huomen taas uus päivä uudet kujeet.
Tänään siis eka täys päivä Chiang Maissa. Eli aamupalan jälkeen nappasin tuk tukin ja lähin ehtii salia. Mä tiesin, että se oli sellasen ostoskeskuksen sisällä. Tosin oli niin sokkeloinen paikka, että vähän aikaa kesti, ennen ku salin löysin. Sali tosin oli viimeisen päälle hyvä. Laitteita paljon, aamulla vähän porukkaa, halpa (vähän päälle euro per päivä) ja ilmastointi.
![]() |
| Heimon kylä |
![]() |
| Pitkäkaula-heimolais perheen keittiö |
![]() |
| Portaat puutarhaan |
Pitkäkaulaisten ystävien jälkeen pyrimme korkeuksiin. Eli taksi lähti huristelee Doi Suthep-nimisellä vuorella olevalle temppelille. Korkeutta vuorella on yli puoltoista kilometriä. Ei siis Everestin vertainen, mutta suhteellisen jylhä esitys kuitenkin. Kiemurtelevia teitä pitkin matka huipulle kesti puolisen tuntia. Paikan päällä oli jonkin sortin iso puutarha-alue, jossa kasvoi vaikka minkälaista yrttiä ja rehua. Myös muutamia pyhiä rakennuksia oli puutarhan yhteydessä. Tää paikka oli todellakin rauhallinen. Miltei äänen ääntäkään ei kuulunut mistään.![]() |
| Ihan vuoren huipulta löytyi tällainenkin |
Söin muuten suhteellisen hooceetä chiliä. Tosin todella pienen määrän. Eli tää chili oli rouhittua ja kuivattua. Chiliä ei saa iholle laittaa, sillä kuulemma iho ärsyyntyy kovin siitä. Kait mahalaukku ja suun limakalvot on sitten erilaista, että ne ei kärsi samalla mitalla.
Pitihän sitä vielä sit illemmalla viiden tunnin tripin jälkeen käyä toisen kerran treenaamassa. Vaan eipähän niin pahasti näivety..
Loput kuvista taas jonona lopussa. Vaikea/turha niitä ruveta väkisin änkäämään tekstin sekaan. Huomen taas uus päivä uudet kujeet.
![]() |
| Meikäläinen näyttää iha joltain Kung Fu-mieheltä |
![]() |
| Temppelialuetta |
![]() |
| Chiang Mai kuvattuna puolesta välin vuorta |
Tilaa:
Kommentit (Atom)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)