Iltaa,tänään pikkasen rauhallisempi päivä. Monta päivää tullut ravattua paikasta toiseen, joten nyt parin päivän ajan otan iisimmin ja keskityn enemmän treenaamaan.
Eli tänään on tullut vain lepäiltyä, istuttua katukuppilassa katsellen Saigonin vilinää ja auringonlaskettua treenailtua (olisi edes vähän viileämpi). Mutta on täällä silti turhan lämpöstä treenata. Treenin jälkeen housuja ku puristaa nii tippuu hikeä :D. Mutta pystyypähän sitten treenaa ehkä entistä kovemmin ku Suomeen joskus täältä tulee.
Salilla on iha mukava, ku paikalliset tulee kyselee aika paljon meikäläisen treenistä. Monista näkee selvästi, kuinka haluisivat tulla jotain kysymään/sanomaan, mutta ehkä kynnys on korkea, kun eivät kunnolla englantia osaa. Monet on kuitenkin muutaman yrityksen (tulleet siihen lähelle ja selvästi aikoneet sanoa jotain, mutta sitten lähteneet pois) jälkeen tulleet juttelee. Sen jälkeen ku ovat sen eka kerran uskaltaneet tulla juttelee, tulevat miltei joka sarjan välissä sit kyselee ilman sitä alun jännittyneisyyttä erilaisia asioita, kuten suoritustekniikoita yms.. Ja mukavahan heidän kaa on jutella ja näyttää eri liikkeitä. Tänään eniten kysyivät meikäläisen vatsa- ja selkätreeneistä sekä miten kauan oon treenaillu. Yks kaveri siellä tuli kysyy neuvoo, ku aina vatsoja tehdessään rupee alaselkään koskee. Yritettiin sit yhessä etsiä hälle sopiva treeniliike, joka ei ala koskee alaselkään.
Tänään ei ole mitään järkeviä kuvia lisättävänä, huomenna uskoisin muutaman tulevan.
Lähenkin tästä öljyhierontaan, sillä lihashuoltoa ei sovi laiminlyödä. Hinta on about 4e/tunti.
Jep, tuota on tärkeätä pitää lihashuolto kunnossa. Katsohan, että koko kroppa rentoutuu siinä öljyhieronnassa. MR
VastaaPoistaJäykkyys kyllä saattaa iskeä salakavalasti näissä hieronnoissa..
PoistaMihinkäs 2 muuta matkalaista on unohtunut?
VastaaPoista2 muuta matkalaista päättivät jäädä Bangkokiin, joten lähdin itekseni Vietnamiin.
Poista