maanantai 5. marraskuuta 2012

Nostalgiaa

Morjenss!

    Eli lähettiin eilen Koh Phayamilta. Pitkä matka Bangkokiin oli edessä. Aluks venettä venailtiin tunti, jonka jälkeen itse venereissu kesti pari tuntia. Sen jälkeen ajeltiin bussiasemalle, jossa venailtiin about kolme tuntia. Yheksän tunnin ajomatkan jälkeen oltiin taas Enkelten kaupungissa.

Bangkok
MBK
   Kellohan oli aamulla viiden luokkaa, kun Bangkokkiin tultiin. Otettiin bussiasemalta taksi, joka vei meijät Khao San Roadille (tuttu mesta kuukauden takaa). Päätettiin mäkkäri-käynnin jälkeen mennä samaan guesthouseen, missä oltiin viimeksikin. Noh, saatiin myös sama huonekin, 314. Kyllä oli nostalgiaa ilmassa. Huone oli hyvin pitkälle entisellään, lukuunottamatta irti revittyä säleikköä parvekkeen ovessa, sekä muutamia painaumia ovessa.


4d-hässäkkä
    Nukuttiin pari tuntia (bussissa oli tällä kertaa yllättävän huono nukkua, joten pakko oli vähän latailla akkuja). Syömisten jälkeen lähettiin sit taksilla MBK-ostoskeskuseen. MBK:han on suhteellisen överi kokoinen rakennus. Kaheksankerroksinen pytinki pitää sisällään yli 2000 kauppaa. Sisältä löyty myös iso elokuvateatterikin, mutta thaikku-teksteillä/dubbauksilla olevat leffat eivät oikein inspiroineet. Käytiin kuitenkin 4d-vuoristorataelokuvahässäkkäpössäkässä (ei tiedetä oikeata termiä). Eli siinä laitettiin 3d-lasit päähän ja istuttiin penkkeihin, jotka heiluivat pätkän mukana. Itse "elokuva" kesti noin 5min. Ei mikään erikoisen hyvä ollut kuitenkaan. Lintsikino on parempi.

   Mukana muutamia kuvia Phayamilta. Nyt netti on nopea, ja kuvia pystyy lataamaan.

Wilson II parin tunnin äherryksen jälkeen

Wilson I ei suostunut yhteistyöhön

Tänään illalla saadaankin ruokaa (ei saatukaan)

Työt senkun jatkuvat

Paikat tulessa

Hopeinen kuu

Auringonlaskua






MBK:n mäkkäri

Kaaostie
- Nikolai

6 kommenttia:

  1. Siisti toi kuu ja metsäpalo(vai mikälie onkaa)kuva!
    Kui te ootte vieläki noin valkeita?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaa Wäiski.. :D Se ei rusketu, sen iho vaa kärvähtää ja palautuu sit takas kalman kalpeeks.

      Poista
  2. Iso city on tuo kaupunki.Ostari pikkusen suurempi kuin tää meidän superjätti uusi Matkus..! Älkäähän eksykö asvalttiviidakossa ja kujilla. TR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää melko iso, ja tää MBK:han ei todellakaan oo ainut kaupungin överi ostoskeskus, vieressä on pari lähes samanlaista toista.

      Poista
  3. Etsikään Etelän risti taivaalta. Varmaan siellä saarella on
    tähtitaivaskin ollut mahtava näky, kun kaupugin valot ei häritse. TT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muistettu etsiä tiettyjä tähtiä taivaalta, mutta kyllähän siellä saarella tähtitaivas näytti hienommalta kuin kaupungissa.

      Poista