Jo heti alkuun pahoittelen turhauttavan pitkästä tekstistä. Aikaisempaa pitempiä tekstejä on luultavasti tästä lähtien luvassa kyllä hieman enemmän.
![]() |
| Tyhjähkö terminaali aamuneljän aikaan |
Matka jatkuu nyt hieman eri merkeissä. Khao Sanilla herätyskello soi kolmelta aamuyöllä, mutta vain meikäläiselle. Poijjat toivottelivat hyvät matkat ja lähin kamojeni kanssa taksia etsimään. Taksi löytyikin pian, koska aamuyöllä Khao Sanilla on vielä täysi meno päällä. Suunnaks otettiin Don Mueangin lentokenttä.
![]() |
| Punavalkoisin siivin kohti Saigonia |
Matka kentälle yöllisessä suurkaupungissa kesti puolisen tuntia, joka oli suuri yllätys lyhyydellään. Tosin motaria pitkin ajettiin suurin osa matkasta. Lentokenttä hässäkät sun muut sujuivat ihme kyllä mutkitta, ja löysin ihteni istuskelemassa portti 23:n edessä jo vähän jälkeen neljän. Söin, laitoin herätyksen kännykkään, ja rupesin nukkumaan penkkiriville. Lento lähti sitten ajallaan (07.50) ja kone otti suunnaksi Vietnamin, Ho Chi Minh Cityn.
![]() |
| Saigon |
Jännä Vietnamissa on muuten, että virallista rahaa, Vietnamin Dongia, ei pystyny vaihtaa etukäteen Thaimaassa. Dongien vienti Vietnamin rajojen ulkopuolelle on nimittäin kiellettyä. Olin vaihtanu Vietnamia varten kuitenkin perus jenkkidollareita, jotka ovat käypää valuuttaa täällä maan oman valuutan rinnalla.
No eniwei, jouduin lentokentällä tullivirkailijan kuumottamaksi. Ei tahtonu alkuun lyödä leimaa passiin (liekö meitsi näyttää jo niin kulkurilta tän parran kanssa ettei halunnu maahansa tällasia :D ). Kyseli vaan, kaikkee että miksi tulen Vietnamiin, mistä tulen, mistä olen kotoisin, onko passi minun yms. Kahteli vähän epäluuloisesti, kun sanoin että oon sallitun ajan verran Vietnamissa, ja että multa löytyy todiste lennosta pois Vietnamista. Noh, virkailija sit löi leimat passiin ja olin virallisesti sitten Vietnamissa, Saigonissa. Vietnamiinhan tarvii 15 päivää pitempään oleskeluun viisumin. Itse olen hieman alle sen. Muilta virkailija ei ainaskaan mun nähden ruvennut tivaroimaan mitään lisä infoa. Syynä saattoi olla myös passin kuva, joka on vuodelta 2005...
![]() |
| Moottoripyörä on moottoripyörä... |
Noh, rinkan tultua hihnalta häippäsin ulos pakahduttavaan helteeseen. Ekat fiilikset Saigonista/Vietnamista: Tasokkaampi mitä Thaimaa, ainakin jos vertaa suurkaupunkeja, Bangkokia ja Saigonia (Ho Chi Minh Cityä). Ja täällä todellakin on aivan psykedeelinen määrä kakspyöräisiä, siis jumalauta. Aivan törkee määrä. Myös liikennekulttuuri on vielä sekalaisemman oloinen mitä Thaimaassa. Thaimaassa oli tunne liikenteessä ollessaan, että täällä on kuitenkin selvät säännöt ja väistämisvelvollisuudet, mutta täällä tuntuu että mitään sääntöjä ei todellakaan ole. Tästä myöhemmin lisää.
![]() |
| Heikko kuva huoneen ikkunasta. Ikkunan säleikköjä ei saa enempää auki. |
Taksi vei meikäläisen sit Pham Nqu Laoon, ns. travellerighettoon. Verrattuna Khao San Roadiin, on tää paljon miellyttävämpi. Täällä ei oo sellaista kävelykatua, mikä Kaaostiellä oli se keskeinen juttu. Täällä tää t-ghetto on jaettu muutaman korttelin ympärille tasaisesti. Ilmapiirikin on täysin erilainen, ei oo intialaisia kukkuluuruu-pukukauppiaita yms. Tosin Xe Om-kuskit (moottoripyörä/skootteri-taksikuskit) kyselevät joka kulmalla, josko oisin lähössä kiertelee kaupunkia "very cheap price! one hour, two hour, up to you sir!". Itse kämppä on hinta/laatu-suhteeltaan hyvä. 10 dollaria/yö, ja kuitenkin ilmastoinnit, omat vessat/suihkut, iso sänky, taulutelkkari, jääkaappi yms. löytyvät.
![]() |
| Parkkipaikkakin kertoo, että pyöriä riittää |
![]() |
| Liikennettä |
Mutta niin, yksin tuli lähdettyä tänne, toiset reissaajat jäivät Bangkokiin vielä. Mitä päällimmäisenä näin alkuun on tullut fiiliksiä, niin tietynlainen vapauden tunne matkatessa on tullut. Ympärillä tapahtuvia asioita havannoi myös enemmän ja tuntee enemmän olevansa siellä paikassa. Porukassa kuljettaessa kuljetaan yllättävän helposti tietynlaisessa kuplassa, ja ympäristön havannoiminen jää vähemmälle. Myös uusia tuttavuuksia tekee paljon helpommin. Tähän päivään mennessä matkaa ei keritty tutustua juurikaan kehenkään, ja jutusteltua tuli muiden ihmisten kanssa pääosin vain ruokaa/juomaa tilatessa tarjoilijalta ravintolassa. Nyt heti ekalla syönnillä täällä yks ruotsalainen matkailija viittilöi läheistestä pöydästä, voisiko hän tulla istumaan meikäläisen pöytään. Siinä sit syötiin ja puitiin kaikkee, missä ollaan käyty reissailemassa, miten pitkään, mitä paikkoja on erityisesti jäänyt mieleen yms. Heitimpä siinä pari sanasta ruotsiksikin! Ruottalainen oli just eilen käyny Mekongin suistossa päiväreissulla, ja suositteli sitä kovasti. Pitänee varmaan käyä tsekkaa se.
![]() |
| Tsekatkeehan nuo sähkölinjat |
Hyppäsin sit myöhemmin iltapäivällä skopataksin kyytiin, kun lähin ehtii yhtä kuntosalia. Olin etukäteen spotannut sen netistä. Se on IFBB-Pro-kehonrakentajan ylläpitämä sali, joten odotukset oli korkealla. Enkä todellakaan odottanut mitään Fressiä tai Kuopionhallia. Noh, mä tiesin suurinpiirtein missä sali oli ja osoitin kuskille kartasta paikan (ostin kartan hintaan 80snt). Lähettiin sit vetää skopalla. Otan huomenna kameralla videokuvaa skopan kyydistä jos vaan pystyn, on niin hurjan näköistä menoa tää liikenne. Välillä vedetään pokkana vastaantulijoiden kaistaa, ja väistellään vaa. Ja kun yhdenkin korttelin välin aikana vastaan tulee kymmenittäin skoottereita ja autoja, on meno kaikkea muuta kuin rentoa sunnuntaiajelua.
![]() |
| Pham Nqu Laon ympäristöä |
![]() |
| Sehän on Tintti! |
Noh, skopataksi kustansi yhen dollarin, ja lähin sit kävellen etsii sitä salia. Mä päädyin jonkun koulun pihalle. Siellä oli liikuntatunti menossa ja lapset kahto vähän aikaa kummissaan valkeeta miestä, kun kävelin pihan reunaa pitkin niiden ohi. Osa tuli lähemmäs ihmettelemäänkin. Kysäisin sit yksiltä penkillä istuvilta jätkiltä, tietävätkö missä sali on. Viittilöivät vaa eteenpäin ja oikeelle. Noh kohtahan se löytyikin. Ja on muuten paras sali missä oon ikinä käynyt! Meitsi tykkää treenata karussa mestassa, missä on vapaita painoja. Mä otan huomenna kuvia salilta, tosi upee paikka, hyvä treenata. Tosin ilmastointia tai tuulettimiakaan ei ole, joten hiki virtaa enemmän ku laki sallii, mutta se ei menoa haittaa. Mukavaa ja samanhenkistä porukkaakin treenaili siellä. Ainoa länkkäri olin, mutta hyvin porukassa treenailtiin. Vähän kahtovat alkuun meikäläistä, kun kuitenkin länkkärit on geeneiltään aasialaisia isompia ja tullu ite aikas paljon treenailtua yms., että mikä hirviö tää kalpeanaama on. Varsinkin ku kaikki treenaa hillittömän kuumuuden vuoksi ilman paitaa. Nopsaan treenailtiinkin jo hyvässä hengessä. Esim. yhdessä vaiheessa hipaisin vahingossa käsvarrella ylätaljan vaijeria, ja siitä jäi musta rasvajälki. No olin menossa vessanpuolelle sitä huuhtoo veke, niin itse herra kehonrakentaja osoittaa tuolilla olevaa paitaansa ja sanoo, että voin pyyhkii käteni siihen. Sali muuten oli aika "kallis". Kertakäynti oli 20 000 dongia, eli n. 80snt... Alkuun oli vähä miettimistä näiden valuuttojen kanssa, ku piti setviä dollareiden ja dongien kanssa, mutta nopsaan niistäkin pääsi jyvälle.
Treenin jälkeen ajelin sit skopataksilla takas Pham Nqu Laoon. Ilta menikin sit syödessä, lähipaikkoja kierrellessä ja kuvaillessa. Huomen uusi päivä uudet kujeet.
![]() |
| Hämyn näköistä viinasta. Pullossa on erilaisia elukoita, kuten käärmeitä, skorpioneja yms. |
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Ei ollut liian pitkä teksti! :) Nyt alkaa kuulostaa ihan kunnon reissulta, hyvä Niksu!
VastaaPoistaJoku on tainnut sanoa, että hulluus se vaan säilyy suvussa, vaikka kirveellä hakkais. MR
VastaaPoistaKolmen apinan reissu päättyi, mut isot poijjat tietää mitä tekee. Jos eri haluja tehdä asioita niin minkäs sille voi. Mukavaa reissua sulle. Tuskin tarttee sosiaalisen nuoren miehen kovin itekseen olla. Turvallista matkaa, luen blogia edelleen yhtä innolla kuin tähänkin asti. Tuija
VastaaPoistaNiimpä, turha sitä poikien väkisin matkustaa jos ei ole kiinnostusta.
PoistaHuimia kokemuksia ja tutustumiskohteita uudessa maassa! TR
VastaaPoista